suomenlapinkoira Kaarnan sekä muiden koirieni harrastuksia ja treenipäiväkirja
Hetalta poistetiin perjantaina kohtu ja munasarjat, koska sitä ei ollut tarkoitus käyttää jalostukseen. Samalla siltä poistettiin toisesta takajalasta kannuksen aihe, joka oli kipeä ja hankala lyhentää. Heta näyttää toipuvan leikkauksesta hyvin ja on nyt parin päivän päästä ihan oma itsensä. Pari viikkoa sitten Heta kävi sydänultrassa, jossa todettiin että sillä on pieni vuoto molemmissa eteiskammioläpissä. Vika on ilmeisesti jonkun tulehduksen, mahdollisesti kennelyskän aiheuttama. Onneksi sydän ei ollut laajentunut vaan toimii muuten ihan normaalisti. Vuoden päästä Heta menee uuteen sydänultraan, jossa katsotaan onko tapahtunut muutoksia.
Kaarnan kanssa käytiin ekoissa kisoissa kisatauon jälkeen 1.1. aikataulu sekaannuksen vuoksi osallistuttiin vaan hyppyradalle ja saatiin nolla tulos oli -0,19 s eli täpärästi mutta kuitenkin. Seuraavat kisat meillä on 15.1.
Saana on kasvanut kovasti se ei juurikaan ole enää aikuisia koiria pienempi eli siitä taitaa tulla kohtuullisen kookas narttu. Ollaan treenailtu vähän agilityn alkeita ja Saana on asiasta hyvin innostunut. Toistaiseksi on tehty vähän keppien alkeita, puomin alastulokontaktia, putkia ja 10 cm hyppyjä. Pentukurssille ollaan menossa parin viikon päästä ja näyttelykoulutuksessa olisi tarkoitus käydä tässä kevään aikana muutama kerta ja katsellaan sitten huhtikuulle jotain sopivaa ryhmänäyttelyä.
Tässä vähän hämärän päivän kuvia.




Heta kävi tänään Helsingissä Lappalaiskoirien alajaoston järjestämässä luonnetestissä. Tuomareina Lea Haanpää ja Bengt Söderholm.
Heta oli koko testin aika oma itsensä, ajoittain huomasi että se olisi halunnut Hallan ja Kaarnan paikalle avuksi.
Tässä testin pisteet alueittain.
Toimintakyky +2 Hyvä
Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Temperamentti +2 Kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyvätahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukausvarma +++
Yhteensä 170 pistettä